Toni Tamminen ja The SAN ketjuottelussa 9. huhtikuuta
Huvittavien hippaleikkien, sukkelan sanailun ja turhauttavan tuomaripelin aika on ohi. Toni Tammisen pakoreitit on tukittu ja kepulikonstit käyvät vähiin. Yhteisen sävelen etäisinkin kaiku on jo kauan sitten lakannut resonoimasta, ja tilalla on peittelemätön vihanpito. Itsensä Saigonin sadistiksi uudelleenristinyt The SAN haastoi raumalaisen atleetin huhtikuun tapahtumassa niin kutsuttuun ketjuotteluun, ja täten hiekka hupenee uhkaavasti Tammisen kohtalon huterassa tiimalasissa.
Ketjuottelussa molemmat painijat ovat toisiinsa kahlittuina, eikä ole harvinaista, että itse ketjuakin käytetään aseena – taistelusta voi siis kehkeytyä melko lailla brutaali. Olennaisinta lienee se, että entiset joukkuetoverit eivät pääse erkanemaan toisistaan liian pitkälle, ja The SANin pitkään patoutunut kostonhimo saattaa purkautua ennennäkemättömän raa’alla tavalla. Selviääkö Tammisen Toni ottelusta ehjin nahoin? Palaako The SAN vertauskuvallisesti voiman pimeälle puolelle? Kestääkö ketju sietämättömän jännitteen? Tämä selviää 9. huhtikuuta Valkoisessa Salissa! Liput tuttuun tapaan Livetosta!