Viktor Tykki saa SISU8-turnauksen ensimmäisellä kierroksella uuden tulokkaan vastaansa!

  • 6.9.2022

Vuoden 2022 SISU8 polkaistaan käyntiin turnausveteraanin edesottamuksilla. Viktor Tykillä on vyönsä alla paikka vuoden 2018 semifinaalissa sekä seuraavana vuonna peräti finaalipaikka. Kuitenkaan voittoa ei “Väkivallan herrasmies” ole päässyt nauttimaan. Nyt tämä kehien konkari on pyytänyt päästä vielä viimeisen kerran mukaan SISU8-turnaukseen aikomuksenaan lopultakin viedä pokaali kotiin, ja samalla kaivertaa nimensä suomalaisen showpainin historiaan ansaitsemalleen paikalle.

Ensimmäisellä kierroksella esteenä on kuitenkin FCF Wrestlingin uunituoretta koulutuserää edustava Valioyksilö, joka tekee debyyttinsä ensimmäisenä ryhmästään. Tästä tulokkaasta ei vielä paljoa tiedetä, mutta varmaa on, että hän tule ottamaan tämänkaltaisen tilaisuuden asiaankuuluvalla vakavuudella. Oli vastassa kuinka paljon kokemusta tai voimaa tahansa, aikoo Valioyksilö ensi töikseen napata tuon halutun pokaalin itselleen. 

Kaksi ottelijaa, yksi semifinaalipaikka. Edetäänkö turnauksessa tuoreen taistelijan nälkäisyydellä vai kokemuksesta kumpuavalla taidolla? Osta lippusi uuden kauden ensimmäiseen Wrestling Show Live!:n Livetosta ja ota selvää!